Eli, viime heinäkuussa pääsin toiveitteni mukaan tatuoijan tuoliin, kun ruinasin äidiltä lahjaksi tatuoinnin täysikäisyyden kunniaksi. Etukäteen jännitti kamalasti, odotushuoneessa iski hirvee tärinä päälle, kun ei noi neulat oo oikein mun juttu. Tatuoiminen tuntui aikalailla raapimiselta, ei niinkään neulan pistoilta. Kivun kyllä kesti ihan irvistelemättä, mutta ylempää tatuoitaessa se koneen aiheuttama tärinä tuntu tosi ikävästi kyynertaitteessa (siinä kohti mistä otetaan verikokeet) ja alempaa tatuoitaessa se tärinä tuntu ranteen sisäpinnalla valtimoiden kohdalla, yäk! Ne oli ehdottomasti hirveimmät osiot, kun ne on mulle muutenkin herkkiä ahdistus-kohtia.

Aloitan tämän nyt astetta vahvemmalla mielipiteellä: tatuoinnit joilla on kantajalleen jokin elämää suurempi merkitys/tarina/itkuvirsi on mun mielestä teennäistä hevonpaskaa. Pahoittelut mielensäpahoittajille :D Olen siis aina vierastanut ajatusta, että joka neulanpiston tulisi merkitä jotain, kun omassa elämässä ei juurikaan ole mitään niin mullistavan merkittävää tapahtunut, toki jotain, mutta ei niistä kokemuksista nättiä tatuointia saa. Lähinnä tekstiä päiväkirjan sivuille. Siispä itse otin tatuoinnin ihan vaan, koska halusin itseeni jotain kaunista. Jotain, jota voin hymyillen katsella ja, myönnettäköön, tuntea itseni vähän hurjaksi kun olen semmoisen mennyt ottamaan (ensivaikutelmalta kun olen aika tylsä ja hiljainen). Lähinnä siis jotain mistä itse pidän, mistä olen ylpeä ja minkä olen itse valinnut.

Tämä oli siis alunperin mun tarinattoman tatuoinnin tarina. Että kaikelle ei ole aina pakko etsiä merkitystä, vaan jotkin asiat voi vaan olla. Kun kaverit näki tatuoinnin kesäloman jälkeen, kaksi paheksui ja piti moraalisaarnan aiheesta "itse en ainakaan koskaan ota tatuointia" (ja mitenhän se nyt taas minuun liittyy? :D ) ja loput kyseli mikä on kuvan merkitys. Pettyneet oli ilmeet kun totesin, että no nehän on vaan kukkia, ihan nättejä semmosia.

Mun tatuoinnille tuli tarina vasta pari kuukautta sen jälkeen kun olin sen ottanut. Eikä se tarina ole järin kiva.

Viime kesä oli ehdottomasti mun lyhykäisen elämäni kamalin. Ennen kesää odotin sitä tavallista enemmän (en tosiaan ole mikään kesäihminen) kun ajattelin niitä kahta pitkää kuukautta, jotka saisi viettää rauhassa poikaystävän kanssa ilman koulustressiä. Heti alkukesästä poikaystävä unohti mun synttärit. Annoin kyllä ajan kans anteeks, sillä on kamalan huono muisti. Se sai töitä, joihin kutsuttiin kun sää oli hyvä. Kuvittelin että se oli töissä kun sitä ei näkynyt tai kuulunut. Mutta oikeesti se vaan istu kotona tekemässä ties mitä. Meillä on aina ollu ihan eri käsitys siitä kuinka usein on tarvetta nähdä tai jutella tai muuta. Olin siis tosi paljon yksin. Sellasia kavereitakaan ei oikein ole, joiden kanssa huvittais lähteä kylälle huiskimaan. Ainut sellanen asuu Tampereella.

Väsyin vaan koko olemiseen. Päivät meni sisällä istuessa. Muistaakseni katsoin telkkaria. Ihan varma en kuitenkaan ole, kun ei koko kesästä oo jääny paljon mieleen. Nukuin paljon. Olin surullinen. Ja aika vihanen. Ekaa kertaa elämässä oli oikeesti paha olla yksin, yleensä viihdyn omissa oloissani. Mutta tuntu, että mussa on oltava jotain pahasti vialla, jos edes poikaystävä ei halua viettää aikaansa mun kans. Tästä ollaan riidelty kesän jälkeen paljon.

En oo koskaan oikein ollu masentuvaa tyyppiä, enkä kyllä kesälläkään tajunnu, että sitähän se taisi olla. Kun sitte synttäreiden jälkeen äiti näytti vihreetä valoo tatuointihaaveille, niin aloin etsimään jonkinlaista ideaa. Mutta juurikaan mitään neronleimauksia ei syntynyt, ja lopulta en sitte jaksanu ees välittää. Halusin vaan homman alta pois. Nappasin suht kivan näkösen kuvan kukkasista netistä, lähetin sähköpostia muutamaan paikkaan ja kyselin hintoja. Valkkasin halvimman. Ja siinä se sitte oli.

Ei se ruma ole. Tai täysin mun tyyliin sopimaton. Mutta se ei myöskään ole sitä, mitä mä halusin mun tatuoinnin olevan. Se ei saa mua aina hymyilemään. Kyllä mä siitä ylpeä olen, enkä piilottele tai mitään, mutta sen jälkeen kun pää alkoi selvitä kesämasennuksesta, niin vähä alkoi kaduttaa, kun tuli se päätös tehtyä niin välinpitämättömästi. Koska sillon mä halusin vaa hoitaa homman, saada edes pienen muutoksen elämään, kun kaikki tuntu olevan niin vaikeeta. Ja nyt se on muistuttamassa niistä hirveistä kuukausista ja elokuusta, kun viimein kerroin poikaystävälle miten paha mun on olla ja etten enää jaksa sitä pahaa oloa, että jotakin on pakko tehdä. En vaan tehny sitä kauheen rauhanomaisin elkein, vaan kippasin kottikärryllisen paskaa suoraan poikaystävän päälle. Se panikoi, pelkäs ettei se pysty tekemään mitään, että se kohtelee mua huonosti. Halusi erota.

Se on varmasti vahvin muisto, joka mulla on. Koska joka kerta kun mietin sitä iltaa, en oikein pysty hengittämään. Koska se on ihan sama miten vaikeeta meillä välillä on. Sen menettäminen on mun pahin painajainen. Kirjaimellisesti. Loppusyksystä masennus nimittäin alkoi uudelleen. Ja taas joulun jälkeen. Ja aina tuli niitä unia, joissa erottiin tai riideltiin tai ei edes tunnettu. Mun stressi ja paha olo näkyy aina mun nukkumisessa.

Nyt on asiat paremmin. Ollaan puhuttu asioista paremmin. Ja mää oon ylipäätään opetellu puhumaan asioista. Meidän perheessä ei oo mikään itsestäänselvyys puhua tunteista tai asioista jotka vaivaa. Äitikin itki vuosikaudet aina vessassa, kun kuvitteli ettei me niin huomattais.

Oon vähän suunnitellut, että joku päivä jatkan tatuointia, lisään vähän lehtiä ja kukkasia, ehkä jonkun perhosenki lentelemään, tai vaikka ketun istuskelemaan. Teen siitä vähän enemmän mun näkösen ja liitän siihen vähän parempia muistoja.

Kenellekkään tutulle en ole tatuoinnin uudesta tarinasta kertonu, en edes poikaystävälle. Ehkä sitten joskus.

Jäi tämä blogin pyöritys yli kuukaudeksi ihan vaan tuohon esittely juttuun, kun pääsykokeet potkaisi oikein olan takaa munille (näin kuvainnollisesti puhuen). Etenkin nuo kymmenen viimestä lukupäivää (lukupäiviä siunaantui siis semmoinen 36), oli lähinnä pääkipua, pahoinvointia, itkukohtauksia ja yleistä vitutusta. Kun ei vaan jääny asiat päähän. Mutta kerronpa mut vähän paremmin VAKAVASTA, siltä varalta, että joku aikoo ensi vuonna uskaltautua koitokseen.

VAKAVA on siis kasvatusalan valtakunnallinen valintakoe, jolla voi hakea esim. luokanopettajakoulutukseen, lastentarhanopettajakoulutukseen ja erityispedagogiikkaa lukemaan. Googlettamalla löytyy mitkä koulutukset ja yliopistot kuuluu VAKAVAN piiriin. Kokeella voi hakea kolmeen saman alan koulutukseen, eli itse hain luokanopettaja koulutukseen Jyväskylään, Tampereelle ja Raumalle. Olisin saanut hakea esim. kolmeen luokanopettajakoulutukseen ja kolmeen lastentarhaopettajakoulutukseen tai muuten mixailla vaihtoehtoja. Eli yhdellä kokeella voi hakea kaikkiin kuuteen hakukohteeseen. Kokeen tekemis paikkakunnan saa valita, itse tein kokeen Jyväskylässä kun se on lähimpänä.

Aineisto, eli samalta viivalta 11, julkaistiin 28.3.2017. Itse tilasin sen kirjana (hintaa tuli n.40e), ja se toimitettiin 27. päivä niin, että kun 28. tulin koulussa, se odotteli postilaatikossa. Aineistoon kuului esihöpötys, jossa kerrottiin artikkeleista pintapuolisesti yms. höpinää, kuusi artikkelia lähdeluetteloineen, tietopaketti artikkeleiden kirjoittajista, sanasto ja muistiinpanosivuja. Aineiston sai myös ilmaiseksi netistä ladattua ja vaikka tulostettua. Osaan artikkeleista kuului taulukoita ja kuvaajia ja tekstissä vilahteli mieletön määrä tutkijoita, tutkimuksia ja vuosilukuja. Huomio! Taulukot ja kuvaajat paljastui huipputärkeeksi, mutta tutkijoiden nimiä on turha opetella, kunhan opettelee tutkimukset. Artikkelien teksti oli aika erillaista verrattuna lukion oppikirjojen tekstiin, ja muistiinpanoja tehdessä sai välillä tuskailla sen kanssa, että mikä siinä tekstissä nyt on tärkeää. Käytössä oli myös laajasti hienostelevia kermaperse -tutkija termejä, joiden kanssa auttoi sanasto. Sanasto oli tosin tehty yleisellä tasolla, eikä viittaamaan/selittämään suoraan artikkeleiden tekstiin, joten siitä oli apua vaan joissain tapauksissa.

Itse käytin muistiinpanojen tekemiseen kaksi päivää per artikkeli, paitsi ensimmäisen ja viimeisen artikkelin muistiinpanot tein tahtia artikkeli per päivä. Väliin jäi esim. perjantai ja lauantai jolloin en lukenut, vaan löhösin ja laiskottelin. Päivän aikana tein puolet muistiinpanoista ja yleensä katsoin sitten leffan (tai pari, kröhöm). Muistiinpanourakan jälkeen luin artikkelit ja muistiinpanot läpi. Sitten kävin ne läpi artikkeli per päivä ja lopuksi kertasin kahtena viimeisenä päivänä kolme artikkelia per päivä.

Ohjeita kokeeseen: sinne saa ottaa mukaan vain henkkarit, kuulakärkikynän tai lyijykynän (ei kumia!) ja juomapullon jos tarvitsee. Kannattaa syödä hyvin aamulla/ottaa eväitä syötäväksi ennen koetta (itse olin kuolla nälkään, kun en aamulla saanut jännityksen takia syötyä) ja mennä todella hyvissä ajoin paikalle, koska etenkin oudossa kaupungissa liikkuminen on hidasta (ja raivostuttavaa jos navigaattori ei toimi, nimimerkki eksyinniinmonestiettäolinitkeäjaluovuttaa) ja yliopistoiden alueet/rakennukset voi tuntua hämmentäviltä, jos ei ole ennen käynyt. Jyväskylässä VAKAVA kokeen ilmoitus oli kiinnitetty kampuksen karttaan, oikean rakennuksen oveen ja infopisteen luo. Kampuksella liikkuminen oli superpaljon selkeämpää kuin Jyväskylän keskustassa muuten :D Yliopiston nettisivuilta näki, minne piti mennä koe suorittamaan. Koepaikat oli jaettu eri rakennuksiin ja tiloihin sukunimen alkukirjainten mukaan. Sivulta löytyi kampuksen nimi, osoite, rakennus ja luokkatilan tunnus.

Koe oli 3.5.2017. Meidät päästettiin koetilaan n. 12:45, laukut piti jättää salin seinustalle ja kännykät äänettömälle. Info (eli ihan vain pikaiset perusohjeet) alkoi klo 13 ja meillä koe pääsi alkamaan klo 13:02. Koeaika oli 2 tuntia ja kokeesta sai poistua vapaasti 13:45-14:30 välisenä aikana, mutta kokeen viimeinen puoli tuntia rauhoitettiin niin, että sen aikana ei saanut enää poistua, vaan vasta 15:02 kun koeaika päättyi. Kokeen aikana piti nostaa käsi jos tarvitsi jotain (esim. vessatauko) ja valvoja tuli luokse. Henkkareita ei kysytty saliin mentäessä, vaan ne piti näyttää valvojalle samalla kun palautti kokeen.

Kokeeseen kuului kielikokeiden tyylinen kysymysvihko (johon sai tehdä merkintöjä) ja vastauslomake. Tehtäviä oli 43. Pisteytys: oikea vastaus= +1p. Tyhjä vastaus= 0p. Väärä vastaus= -1p tai -1/2p tai -1/4p tai -1/8p, riippuen tehtävästä. Tehtäviin vastattiin rastittamalla oikea vaihtoehto. Vaihtoehtoja saattoi olla kaikkea kahden ja kymmenen välillä. Tehtävä osiot oli jaettu niin, että ensin kysymykset koski kaikkia artikkeleita ja sitten aina yhtä artikkelia kerrallaan. Kokeeseen kuului paljon kuvaajien tutkimista ja esim. oikean vaihtoehdon asettamista oikeaan kohtaan nelikentälle. Kokeeseen kuului myös yksi kuvaaja, jonka tyyppistä ei aineistossa ollut, enkä minä esim. ymmärtänyt yhtään mitä siinä haettiin/tarkoitettiin (poikaystävä kertoi jälkikäteen että se oli korrelaation kuvaaja). Piti myös tulkita sarjakuvaruutuja. Kokeen kokonaispistemäärä oli 188p. Se oli paljon haastavampi kuin ajattelin ja ihan eri tyylinen kuin lukion kokeet, koska siinä piti soveltaa, eikä vain toistaa opittuja asioita ulkomuistista.

VAKAVA-koe on koulutukseen pääsyn ensimmäinen vaihe. Jos siinä pärjää tarpeeksi hyvin, pääsee soveltuvuuskokeisiin, joiden tyyli ja sisältö vaihtelevat koulukohtaisesti. Esim. Jyväskylässä soveltuvuuskokeisiin kuuluu psykologinen testi ja yksilöhaastattelu, Tampereella ryhmätehtävä, yksilöhaastattelu ja visuaalinen tehtävä, ja Raumalla yksilöhaastattelu. Kaikissa otetaan pisteytyksessä huomioon äidinkielen YO -arvosana, Tampereella myös matematiikan arvosana.

VAKAVA-kokeeseen on tarjolla maksullisia valmennuksia. Itse liityin ilmaiseen VAKAVA-heimoon, josta lähetettiin sähköpostilla tietoa VAKAVASTA, opetettiin oppimisen periaatteita (mulle ei kyllä ollut mitään hyötyä), linkki lukusuunitelmaan (jolle viittasin kinttaalla) ja ilmaiseen harjoituskokeeseen (jossa oli vain 6 kysymystä, lisäkysymykset olis maksanut).

Lisää tietoa löytyy tosi kattavasti Opintopolku -palvelusta ja multakin saa kysyä jos joku jäi epäselväksi/mietityttämään, vastailen parhaan tietämykseni mukaan :)

Ajattelin näin aluksi kertoa vähän itsestäni käyttämällä ask:issakin levinnyttä "kerro 35 faktaa itsestäsi" -haastetta.

1) Olen 18 vuotias (Huom! En järin innokas 18 vuotias. Kun täyttää 18, kaikki olettaa että ryntää innosta kiljuen baariin vetämään perseet vähintään joka toinen viikonloppu, saa kasan ylinopeussakkoja/romuttaa isin mersun ja jotenkin vaan hurahtaa koko siihen täysi-ikäisyyden huumaan. No, minulla ei semmoisia huumia juurikaan ole. Älkää lopettako lukemista tähän! En mää silti ihan tosikko oo!)

2) Opiskelen viimestä vuotta lukiossa (ja nyyhkien jätän sille hyvästit... Oikeesti viihdyn koulussa tosi hyvin, etenkin niillä supertylsillä tunneilla joissa vaan istutaan perseet homeessa ja kirjotetaan muistiinpanoja. Mää oon se tyyppi, joka huokailee pettymyksestä jos ohjelmassa on jotain muuta).

3) Perheeseen kuuluu äiti ja kolmatta vuotta saman katon alla asusteleva uudenkarhea isäpuoli. Isä asuu muualla. Veljiä on vähän joka lähtöön: on isovelipuoli (meillä on sama isä), pikkuveli (samat vanhemmat) ja pikkuvelipuoli (sama äiti), sekä yksi pikkuveikka syntyy ihan näinä päivinä (sama äiti). Isäpuolellakin on lapsukaisia vähän siellä ja täällä, niistä en tunne kuin kaksi poikaa.

4) Olen tällä hetkellä erittäin onnellisesti parisuhteessa. Ollut jo melkein 1,5 vuotta. (tähän kohti valtavat aploodit kiitos! :D )

5) Olen pohjanmaalta kotoisin, mutta olen asunut kohta 11 vuotta keski-suomessa. Murteesta ei ole juuri mitään jäljellä, mutta ainakin äitin mukaan "pohjalaisten akkojen ärhäkkä luonne" on pysynyt matkassa.

6) En harrasta yhtikäs mitään. En ole koskaan harrastanut enkä luultavasti tule koskaan harrastamaan. Moni asia toki kiinnostaa, mutta oon ihan liian mukavuudenhaluinen sitoutuakseni mihinkään kovin tiukasti. Aina kun kysytään, että mitäs mää harrastan niin vastaan, että luen. Ei se oikein mikään oikea harrastus ole, mutta ei multa sen kummempaa harrastusta löydy.

7) Olen ihan jäätävä bench watch:aaja. Löytyy Netflixit ja Viaplayt. Helposti menee koko päivä katsellessa.

8) Maailman parhaita sarjoja on Walking dead, Greyn anatomia, OC, Frendit, The Zoo, Criminal minds ja Moderni perhe. Elän niissä ihan täysillä mukana, enkä kyllä helposti kyllästy katselemaan tai jaarittelemaan niistä :D

9) Mieletön Harry Potter fani! Kirjat, elokuvat, fanikrääsä, kaikki menee!

10) Nälkäpeli -kirjasarja on ehdottomasti yks parhaista kirjasarjoista ikinä, ja oon salaa äärimmäisen kateellinen Suzanne Collinsille, koska se on osannu luoda jotain niin mahtavaa ja kaunista ja eeppistä. Love her, love it. Love.

11) Käytän koulussa aina mieluummin villasukkia kuin kenkiä. Ja villasukkia löytyy kaapista aikamoinen kasa.

12) Tykkään kuunnella musiikkia, mutta se on vähän kausiluonteista. Välillä en muuta teekkään ja välillä ei vois vähempää kiinnostaa. Ja kun sitten kiinnostaa, niin saatan jämähtää pariksikin viikoksi saman esittäjän kappaleisiin tai ihan vaan yhteen kappaleeseen ja rynkyttää sitä repeatilla.

13) Haluaisin kirjoittaa kirjan, mutta se aina vähän jää kesken. Saan "huikean" idean, suunnittelen ja aloitan, mutta kyllästyn ja jätän kesken. Yleensä tarina etenee mun päässä alusta loppuun kaikkine käänteineen (oon aikamoinen haaveilija) enkä sitten saa sitä enää siirrettyä koneelle. Äiti on kirjoittanut kirjan, ja se on ehdottomasti yks hienoimmista jutuista ikinä.

14) Oon valtavan epäsosiaalinen. Mielellään yksin. Enkä tosiaan tykkää monista ihmisistä. Liika ihmisten seura lähinnä stressaa. Uh, ja väkijoukot. Hyi.

15) Suora lainaus itseltäni "mää oon välillä vähän epävakaa". Tämän sanoin poikaystävälle räkää turskien. Tunteet heittelee välillä ihan laidasta laitaan jopa saman minuutin puolikkaan sisällä. Oon yrittäny opetella vähän hillitseen kaikenlaisia itku-, kiukku- tai masennuskohtauksia, mutta edistys on aika hitaan puoleista.

16) Käytän aina älyttömästi hymiöitä tekstatessani ja oon sitä mieltä, että on epäkohteliasta olla käyttämättä.

17) Lipitän päivän aikana litrakaupalla mehua. Hammaslääkärini mukaan suurin paheeni. Häpeän.

18) Muistilaput on elämä. Niitä on siellä täällä mun huoneessa (ostin tälle vuodelle kalenterinkin, ihan vaan että saan organisoitua muistilappumaniani uudelle tasolle).

19) Olen todella, todella järjestelmällinen ja nautin siivoamisesta. Tästä on poikaystävän kanssa jonkin sorttimenttisiä erimielisyyksiä tasaisin väliajoin, koska me ollaan pakkomielteisen siistejä eri tavoilla. Mää tykkäänettä asioilla on oma paikka, joille ne pistetään käytön jälkeen, se inhoo suihkuverhoja koska niissä voi olla bakteereja ja on tottunu siihen, että talo siivotaan kerran viikossa lattiasta kattoon (sen äiti on vääääähän pakkomielteinen tän suhteen).

20) Keksin tänään että haluaisin soittaa ukulelea. Saas nähdä miten käy.

21) Aion opiskella luokanopettajaksi. Kerron siitä ja etenkin pääsykoerumbasta täällä myöhemmin lisää.

22) Suoriudun koulusta käsittämättömän hyvin käsittämättömän vähällä vaivalla. En ole juurikaan mistään ottanut stressiä koko lukion aikana, lukeminen on jäänyt edeltävään iltaan ennen kokeita (tai jäänyt kokonaan lukematta), mutta keskiarvo on kuitenkin 8. Yksikään numero ei ole peruskoulusta laskenut, osa jopa noussut roimasti. Niin se on mennyt ykkösluokalta peruskoulun läpi ja lukionkin ajan. Tämä on sitten ehdottomasti mun ainoa supervoima. Mikään muu ei sitten nii helposti onnistukkaan :D .

23) Italia on ihana. Maa, kieli, kaikki. Opiskelin lukiossa sitä huiman kahden kurssin verran, mutta se osui pahaan paikkaan kakkosvuoden syksylle, jolloin iski pieni burn out, ja piti vähän vähentää hommia. Stressiä ei tullu niinkään koulusta, vaan elämästä yleensä. Italian lopettaminen on myöhemmin kaduttanut älyttömästi, mutta aion jatkaa sitä jossakin jossain vaiheessa. Se on myös ehdottomasti mun unelmien matkakohde, halusin ehkä jopa asua siellä vähän aikaa.

24) Odotan innolla ja kauhulla omaan kämppään muuttamista ensi syksynä. Olen varustanut itseäni tasaiseen tahtiin abivuoden alusta asti, eikä juurikaan perustavaroita enää puutu. Lähinnä pelottaa se, ettei nää äitiä ja pikkuveljiä joka päivä.

25) Kesällä minusta tulee inttileski kun poikaystävä lähtee armeijaan heinäkuussa. Vertaseisauttavallakauhulla odotan.

26) Mistä tulikin mieleen, että kauhuelokuvat on mahtavia. Etenkin zombi-leffat.

27) Jos saisin olla jonkinlainen taruolento, haluaisin olla ihmissusi. Just because.

28) Parhaita ystäviä ei juuri ole. Kavereita on enemmän kuin koskaan ennen elämässä. Iso osa uusia tuttuja lukion varrelta. Ala-asteella oli sellainen "bestis" viritys neljän vuoden ajan. Oltiin aikalailla kuin siskoksia, vietettiin suurin osa viikostakin yhdessä aina jomman kumman kotona. Kumpikin läheni toisen vanhempien kans siihen malliin, että illalla annettiin yöhalit. Se katkesi kuitenkin seiskaluokalla, kun mua ei oikein kiinnostanu suosittujen piiriin hiippailu. Ylä-asteella löysin sitten ihan uuden ja erilaisen kaverin, josta tuli sitte vähitellen ja vähän salavihkaa uus paraskaveri. Nykyään asutaan eri paikkakunnilla ja keskusteluyhteydet on vuosien mittaan vähä huonontunut.

29) Pelkään hämähäkkejä, käärmeitä, korkeita ja ahtaita paikkoja, syöpää, lintuja, kuolemaa, hylkäämistä, ötököitä, raiskaajia ja murhaajia, sekä välillä aaveita (koska tyhmyyksissäni katson yöllä kauhuelokuvia yksin. Tuossa ei ole läheskään kaikki pelot, niitä riittää roppakaupalla.

30) En ole millään tavalla liikunnallinen tai urheilullinen tai mitään sellaista. Koululiikunta oli pakkopullaa. Enkä käy salilla vaikka se on muodissa.

31) Inhoan selfieiden ottamista. Tulee kiusaantunut olo.

32) Teen mielelläni yksityiskohtaisia suunitelmia, suorastaan nautin siitä, mutta niiden toteuttaminen on vähän niin ja näin.

33) Olen usein yrittänyt pitää päiväkirjaa, mutta olen onnistunut vain kerran jatkamaan sitä melkein vuoden. Se oli se vuosi, kun vanhempani erosivat, ja se oli jonkinlainen tunteiden käsittely keino. Kai. Ero sinällään oli oikestaan hyvä juttu, sen jälkeen elämä oli paljon helpompaa ja mukavampaa. Aikalailla siihen asti kun tuli se uusi isäpuoli.

34) Olen toivoton himoshoppaaja, mutta vartalolleni on hankala löytää sopivan kokoisia, istuvia vaatteita. Olen hoikka, mutta isopeppuinen ja keskivartaloni on kovin lyhyt. Eli paidat on liian pitkiä ja housut on liian pitkiä. Hankalaa on. Isä kutsuu rakastavasti persjalaksi. Isän ansiota on se, että olen hoikka. Tarkemmin sanoen isän supergeenien. Me ei ihan hevillä lihota. Ei vaikka yrittäisi. Isä on yrittänyt melkein vuoden (se oli stressin takia aika anorektikko-kunnossa). Mutta nautin geeneistäni täysin siemauksin ja harrastan bench watchin ohella bench eating:ia. Mättö-ruoka rulaa!

35) Kauneus sekoittaa mun pään. Tykkään kaikesta kauniista. Siitä tulee hyvä olo. Arvostan siis suuresti esteettisiä arvoja :D Huom! Älkää tuomitko snobiksi ja törsääjäksi, suurin osa mun arvostamasta kauneudesta on hyvin halpaa, kotikutoista tai täysin ilmaista. Etenkin ihanat kevät- ja syyspäivät :)

 

Siinä ois pieni ensisipaisu muhun, lisää seuraa sitä mukaa kun tässä saan aikaiseksi ja ehdin, ensi viikolla alkaa pääsykoe-urakka. Tämän viikon aion palautua kirjoituksista ja tehdä jotain kivaa. Näin aluksi tämän blogin :)